Mikä?

Brainscan on mainio kauhuelokuva vuodelta 1994, joka kertoo kauhuelokuvafanaatikko/tietokonepeliekspertti Michaelista, joka päräyttävien pelikokemusten toivossa kokeilee super-realistista Brainscan-peliä. Pian kuitenkin selviää, että peli on ehkä hieman liian realistinen.

 

Brainscan!!
 

Miksi?

Alunperin elokuvan videopeli-teema herätti minun mielenkiintoni. Vaikka elokuva olikin melko löyhästi videopeli-teemainen, se ei kuitenkaan ollut millään tavoin pettymys. Brainscan on tavallaan jatkumoa kultaisille 80-luvun slashereille: siinä on samaa tunnelmaa ja asennetta, kuten esimerkiksi Fright Night:ssa, ja se ei pelleile CGI:n kanssa eikä kompuroi useiden nykykauhuelokuvien tavoin.

Millainen?

Elokuva siis kertoo Edward Furlongin (Terminator 2, American History X) näyttelemästä Michaelista, joka tykkää vakoilla naapurin typykkää, Kimberleytä, johtaa koulussaan kauhuelokuva-kerhoa ja uskoo kokeneensa videopelien saralla jo kaiken. Michaelin samanhenkinen kaveri, Kyle, puhuu hänet kuitenkin ympäri kokeilemaan Brainscan:iä: uutta, uraauurtavaa, megasiistiä ja super-realistista, aivoja nussivaa, interaktiivista CD-ROM-peliä! Totally far out, dude!

 

Kyle on radikaali ja viileä tyyliniekka. Michael on kuvassa oikealla.

Skeptisesti peliin suhtautuva Michael käynnistää pelin, saa yksinkertaiset ohjeet suorittaa murha aikarajan puitteissa jäljet peittäen, ja aloittaa pelin... Pelin realismi ja jännitys lumoaa Michaelin, kunnes hän huomaa, että peli ei olekaan vain peliä ja hänen naapurustossaan on tapahtunut murha, aivan kuten hän sen pelissä teki.

 

Michael – flanellipaitainen videopeliveteraani.

 
Menon vauhdittamiseksi, pelistä hyppää ulos Pelle Hermannin, Aira Samulinin ja Freddy Kruegerin yhteensulauma, Trickster, joka toimii Michaelin agitaattorina ja ohjeistajana. Tästä eteenpäin Michael koittaa päästä irti Brainscan-pelistä, Trickster riehuu ja yllyttää Michaelia jatkamaan pelaamista samalla kun yrmeä poliisi yrittää jäljittää naapurustossa tapahtuvia murhia. Lopussa juoni hieman menettää otettaan ja useaa loppuratkaisu luultavasti närkästyttänee. Minusta loppuratkaisu oli kuitenkin ihan mukiinmenevä, vaikka on totta että sen olisi ehkä hieman paremminkin voinut tehdä. Kokonaisuutena, juoni on kuitenkin hyvä ja omaperäisempi kuin monen muun kauhupätkän.

 

Tässä on Trickster: viheliäs, murhatekoihin yllyttävä pikku veijari.

Siinä missä juoni on keskivertoa mielenkiintoisempi, myös elokuvan muutkin osa-alueet ovat keskitasoa parempaa. Musiikki on toimivaa, miljöö on perinteinen ja varma lähiö, hahmot ovat välillä mukavan yliampuvia, erikoisefektit ajavat asiansa, tunnelma on hyvä ja yleisestikkin elokuvalla on oma ilmeensä. Lisäksi, jollain oudolla tavalla elokuva tuntuu omaavan samaa taikaa kuin 80-luvun viihdyttävät kauhupätkät, vaikka se on selkeästi 90-lukulainen. Ehkä Brainscan on viimeisiä kauhuelokuvia, jotka onnistuvat tässä.

 

Hapan ja kylmän ammattimainen poliisimies.

On outoa, että elokuva ei ole sen tunnetumpi mitä se on, sen ollessa niinkin hyvin tehty ja viihdyttävä kuin se on. Sen juonikin on edelleen verrattaen ajankohtainen: pelit kehittyvät kehittymistään entistä realistisemmiksi ja niitä edelleen syytetään nuorten väkivaltaisuudesta ja antisosiaalisuudesta.

Mistä elokuva muistetaan?

Itselle elokuva jäi mieleen levottomasti kekkuloivan Tricksterin, tunnelmallisen tunnusmusiikkinsa (http://www.youtube.com/watch?v=SlRVL8Vgd4I), kiinnostavan "videopeliteemansa" ja "radikaalin" 90-lukulaisuutensa takia.

Tuomio:

Brainscanin soisi olevan suositumpi, sillä se on oikeasti viihdyttävä ja hyvin tehty kauhuelokuva. Lopun kompurointi syö arvosanaa, mutta kokonaisuutena ollaan reilusti plussan puolella. Elokuvaa voi lämpimästi suositella esimerkiksi Painajainen Elm Streetillä -elokuvien ystäville.

Arvosana:

– Lassi


Ohjaaja: John Flynn
Käsikirjoittaja: Brian Owens, Andrew Kevin Walker
Julkaisuvuosi: 1994
Kesto: 92 minuuttia
Maa: Yhdysvallat

 

Mies vailla lemmikkiä.

Heiter toi metsästysreissulta kotiin japanilaisen turistin.

Lindsay liemessä.

Heiter nappaa vastasyntyneestä tuhatjalkaisestaan valokuvia.

Treenit pihalla.

IMDb: http://www.imdb.com/title/tt0087799/
Traileri: http://www.youtube.com/watch?v=d6dOoyghxb0
Koko leffa: http://www.youtube.com/watch?v=zfgZAFip4mc&feature=related

Komeetta on muuttanut Los Angelesin taivaan mystisen näköiseksi.

Samantha erehtyy vittuilemaan äitipuolelleen ja saa pian litsarista.

Tämä mies haluaa Reginan omakseen.

Samantha ja liskojen yö.
 

Hector sulattaa Reginan sydämen pelkällä katseellaan.
 

Narisevaäänisen nörtin "15 sekuntia valokeilassa".

Kaikki päättyypi tähän räjähdykseen.

1. Elokuu on koittanut, ja sehän tarkoittaa vain yhtä asiaa – syksy tulee! Ja tiedättekö te, mitä syksyn tulo puolestaan tarkoittaa? Halloweenin lähestymistä, tietenkin. Ja halloweenin lähestyminen tarkoittaa kauhuelokuvien kulta-aikaa; moni upouusi kauhuleffa pyöräytetään nimenomaan halloweenin aikaan uunista ulos, sillä silloin kauhumarkkinat kukoistavat kauneimmillaan kauheimmillaan. Se hyväilee paatuneen kauhuleffaystävän mielihyväreseptoreita.

Tämän vuoden halloweenin kauhuohjelmistoon lukeutuvat mm. Silent Hill: Revelation sekä Paranormal Activity 4. Allekirjoittanut odottaa kaikista eniten kuitenkin Wrong Turn -saagan 5. osaa (Wrong Turn 5: Bloodbathia), joka sekin julkaistaan halloweenin aikaan (23.10.2012). Wrong Turn 5 on Wrong Turn 4:n tapaan prologielokuva saagan kolmelle ensimmäiselle osalle; Wrong Turn 4 ja Wrong Turn 5 kertovat sen, mistä kaikki on saanut alkunsa. Epämuodostuneiden mutanttikannibaalien veristen seikkailuiden parissa viihtyypi aina.

2. Mutta eipähän kauhuleffoja ainoastaan syksyllä julkaista. Tammikuussa teattereihin rysähtää näet The Texas Chainsaw Massacre 3D -nimeä uljaasti kantava teos, jossa wanha kunnon Nahkanaama (Leatherface) vapautuu kahleistaan ja pääsee taas tekemään viattomista nuorukaisista viininpunaista muhennosta. 3D-teknologialla varustetun leffan julkaisupäiväksi on siunattu 4.1.2013.

3. Ikuisuusprojekti on harmillinen ilmiö elokuva-alalla. Idea elokuvasta voi syntyä jo vaikka kuinka varhain ja sitä aletaan varovasti kehittää kohti toteuttamista, mutta lopulta projekti jää syystä tai toisesta vuosiksi jäihin. Näihin jäihin jääneistä kauhuprojekteista esimerkkeinä toimikoon jo 1990-luvun loppupuolella ensiaskeleensa saanut Phantasm 5, jota on viimeksi kehitetty jollakin lailla eteenpäin v. 2007, ja Blair Witch Project 3, joka on ollut Phantasm 5:n tavoin jo todella kauan suunnitelmissa. Sääli se on, jos näitä legendaarisia kauhusaagoja ei tulla koskaan jatkamaan.

Ikuisuusprojektina voi pitää myös Ruggero Deodaton (Cannibal Holocaust, Talo puiston laidalla jne.) Cannibals-nimistä leffaa, joka olisi jatko-osa v. 1980 ilmestyneelle, äärimmäisen kontroversiaaliselle Cannibal Holocaustille. Cannibalsia, joka sijoittuisi alkuperäisen miljöön eli eteläamerikkalaisen viidakon sijaan suurkaupungin sydämeen, on suunniteltu jo pitkään, mutta tällä hetkellä projektin varpailla seisovat erimielisyydet budjettiasioista. Toivottavasti nämä erimielisyydet kyetään selvittämään, jotta kansa saisi lisää kannibaalikauhua genren alkuperäiseltä gurulta eli Deodatolta.

4. Paskaleffa.com kärsii yhä Vuodatus.netin huoltokatkon sivuvaikutuksista, joista yksi on .com-päätteen oleminen epäkunnossa. Vielä ei ole tietoa siitä, milloin .com-pääte alkaa toimia taas normaalisti.

Lähde kauhu-uutisille: http://www.upcominghorrormovies.com

 

Mikä?

Winterbeast on äärimmäisen, äärimmäisen minimaalisella budjetilla eli tyystin nimettömillä näyttelijöillä ja kädettömillä kuvaajilla ja äänimiehillä siunattu kauhukertomus riivatuista toteemipaaluista, jotka tappavat ihmisiä pienessä, synkässä ja pohjoisessa kylässä. Kuka on manannut kuolettavat toteemipaalut eloon ja kuka – jos kukaan – kykenee tekemään pelottavalle paalukauhulle lopun?

Miksi?

Törmäsin leffaan netissä ja olin siltä seisomalta myytyä miestä. Kuka muka ei tahtoisi katsella elokuvaa, jossa pääpahiksina on katras kuolettavia toteemipaaluja ja jossa on niin amatöörimäinen näyttelijäkaarti, ettei näyttelijöistä yksikään ole näytellyt "näyttelijäuransa" aikana missään muussa elokuvassa kuin siinä nimenomaisessa tekeleessä? Hämmentävää ja suorastaan kiimaista mielenkiintoa eeppistä Winterbeastia kohtaan synnytti myös se, että pätkän IMDb-arvosana on herra paratkoon 5,8 pistettä. Se jättää pistetaulukossa taakseen jokaisen aikaisemmin arvostelemistamme elokuvista – Woodchipper Massacrea myöten. ;_;

Millainen?

Hyytävästi surrealistinen ja eroottisesti kauhistuttava 80-minuuttinen trippi ujeltavan syrjäseutukauhun sysimustaan maailmaan.

Kaiken aloittaa groteski painajainen, jonka elokuvan päähenkilö, ylikonstaapeli Bill Whitman, joutuu kauhukseen näkemään. Piinaavassa painajaisunessaan Bill löytää ystävänsä istumasta pimeässä huoneessa. Bill kysyy, voiko tämä hyvin, mihin ystävä vastaa myöntävästi ja kääntää sitten leveästi hymyillen katseensa päin Billiä... jolloin paljastuu, että ystävän naamasta on iho syöpynyt pois. Taustalle ilmestyy tällöin jonkin sortin lihaluuranko, joka ryhtyy uhkaavasti muristen heiluttelemaan lonkeromaisia käsivarsiaan ylös ja alas ikään kuin tanssahdellen. Billin ystävä reagoi lihaluurangon läsnäoloon repäisemällä vatsansa nahkaa kehostaan irti. Tätä kaikkea säestävät uhkaava syntikkamusiikki ja Billin tuskaiset huudot.

 

Ei liskojen, vaan syöpyvän ihon yö.

Alku on toisin sanottuna päräyttävä kuin ensimmäinen siemaus huoneenlämpöistä Jorma-viinaa.

Unestaan toivuttuaan ylikonstaapeli Bill saapuu työpaikalleen eli piskuiselle poliisiasemalle, jossa Billin kanssa on töissä ainoastaan metsänvartija Stillman – viriili, villi ja suulas pikkumies, joka pitää aurinkolaseja päässään ympäri kellon ja joka selailee työajallaan jatkuvasti pornolehtiä. Syy miesvajeeseen on kohtalokas: eräs metsänvartijoista on kateissa. Se ei kuitenkaan hämmästyttävästi tunnu Billiä ja Stillmania erityisesti huolestuttavan; sen sijaan, että kaksikko lähtisi etsimään kadonnutta metsänvartijaa metsästä, he sopivat lähtevänsä etsimään kadonnutta miestä vasta seuraavana aamuna ja alkavat kaikessa rauhassa ja harmoniassa sitten siemailla Stillmanin viskiä työajan aikana.

 

Ylikonstaapeli Whitman selailee Stillmanin pornolehteä,

jonka joka ikinen aukeama on tarrautunut umpeen.

Sitten ruutuun pärähtävät tissit (ja uhkaava syntikkamusiikki). Tissit ovat kiharahiuksisen bruneten, joka on vaihtamassa vaatteitaan jonkinmoisessa mökissä. Mökin ikkunasta tulee läpi verinen käsi. Käsi kuuluu kolossaaliselle toteemipaalun muotoiselle muovailuvahamonsterille, joka tappaa bruneten naisen paiskaamalla tästä tehdyn muovailuvahanuken päin muovailuvahamökin seinää.

 

Lukekaa pelko näyttelijättären kasvoilta.
 

Viskinjuonnin jälkeen ylikonstaapeli Whitman ja metsänvartija Stillman käväisevät Wild Goose Lodges -nimisessä mökkihotellissa, jossa Whitman pyytää Wild Goose Lodgesin omistajaa eli punaraitapukuista, harmaahiuksista ja kähisevä-äänistä Dave Sheldonia sulkemaan mökkihotellin sen tähden, että eräs metsänvartijoista on kadonnut ja että myös Wild Goose Lodgesin asiakkaat voinevat olla vaarassa kadota. Sheldon ei kuitenkaan suostu Whitmanin vaatimukseen; hän pitää moista pyyntöä ennenaikaisena sellaisena. Toisaalla Stillman juo kaljaa kahden vanhuksen pöydässä. Läsnä on myös täysin päälleliimattu tappelukohtaus, jossa kaksi eräjormaa hakkaa toisiaan muutaman sekunnin ajan turpaan.

 

Dave Sheldon on rahanahne mies.

Kelataan eteenpäin. Kaksi flanellipaitaista ( ) naikkosta vaeltaa vuorella. Maa alkaa yhtäkkiä järistä ja sen sisältä kuoriutuu ulos karvainen, suurisilmäinen otus, joka vetää toisen vaeltajista mukanaan... ken tietää minne.

 

Tämä peto haluaa naisen maansisäiseen reikäänsä.

Toisaalla kuuluu eläimellistä ulinaa ja hehkulampun valot valahtavat sinisiksi.

Hirviöistä seuraava on ekstraterrestriaalisen olion näköinen moniraajainen jättiläinen, joka ulvoo lailla haukan ja sylkee suustaan tahmaista kuolaa ja katkaisee epäonniselta, muovailuvahasta veistetyltä vuorikiipeilijältä pään irti.

 

Ekstraterrestriaalinen metsan eläin.

"Juoni" rullaa eteenpäin ylikonstaapeli Whitmanin ja Wild Goose Lodges -mökkihotellin omistajan riitelyllä. Whitman on nyt tosissaan huolissaan kylän turvallisuudesta ja on siksi liimannut ympäri kylää lappuja, joissa kehotetaan turisteja ja paikallisia pysymään poissa vuorilta. Wild Goose Lodgesin omistaja Sheldon on kuitenkin käynyt repimässä niitä kyseisiä lappuja pois näkyvistä – hän on näet huolissaan siitä, että moinen pelottelu vie Wild Goose Lodgesilta asiakkaat pois. Whitman ei Sheldonin käyttäytymisestä tietenkään pidä, ja kaksikon välit kiristyvät entisestään.

Naispuolinen metsänvartija Bradford on seuraavaksi pinteessä. Hän on kävelemässä metsässä ja löytää sieltä Sheldonin isoisoisän haudan. Bradford avaa haudan paatuneen nekrofiilin elkein. Sheldonin isoisoisä ei pidä siitä. Sheldonin isoisoisä nousee haudastaan ja raatelee Bradfordin kuoliaaksi.

 

Metsänvartijatar Bradford, miksi avasit hautani?

Wild Goose Lodges -mökkihotellilla Sheldon (ja nimenomaan Sheldon – ei enää Sheldonin isoisoisä) hyväilee menehtyneen Bradfordin kasvoja, työntää kätensä tämän kaulasta sisään ja tekee tälle sitten "bitch slapin". Tämän aktin jälkeen Sheldon pistää kaunismelodisen lastenlaulun soimaan ikivanhasta gramofonistaan, asettaa klovnin maskin naamalleen ja ryhtyy sitten paijailemaan arkaaista naisihmisen kalmoa, jolla on flanellipaita yllään.

 

Sheldon kera ultimaattisen puumanaisen.

Matti ja Teppo olivat väärässä. Kaiken takana ei suinkaan ole nainen, vaan Sheldon, joka nyt nauraa sadistisesti ja jonka pää leimahtaa sen jälkeen liekkeihin ja palaa poroiksi. Se siitä kliimaksista.

Nälkäinen ja ruma dinosaurus jahtaa Stillmania ja Whitmania jonkinmoisella hylätyllä asuinalueella. Saurus puraisee Stillmanilta pään irti, mutta Whitman – joka vajoaa juoksuhiekka-ansaan mutta kykenee nousemaan sieltä ylös – selviytyy kuumottelevasta tilanteesta naarmuitta. Toisaalla painajaismainen, suurikokoinen lintu, jonka siivet kasvavat sen kynsistä, piinaa elokuvan traagista ja intellektuellia kakkossankaria, farkkutakkista Charlie Perkinsiä. Perkins kykenee kuitenkin karkaamaan linnun luota ja käy sen jälkeen sytyttämässä muuan toteemipaalun tuleen. Oliko se siinä?

 

Stillman kokee kohtalon karmean.
 

Ei, sillä jäljellä on vielä itse ~WINTERBEAST~, joka on ihmisen mallinen, matalaäänisesti muriseva otus, jolla on sarvet. Toisin sanoen kyseessä on näyttelijä kymmenen euron hintaisessa demonimaskissa ja kiharassa peruukissa. Ikään kuin transu halloween-pippaloissa. Kertova, koskettava ja traaginen lopputaistelu, jossa ylikonstaapeli Whitman ja farkkutakkisankari Charlie Perkins taistelevat ~WINTERBEASTIA~ vastaan viimeisillä voimillaan, on entistä eeppisempi siksi, koska siitä on mykistetty sankareiden puhe pois. Talven peto on päihitetty.

Mistä elokuva muistetaan?

Vaikea uskoa, notta yhtään mistään, mutta henkilökohtaisesti Winterbeast (siis elokuva – ei samaa nimeä kantava loppuvihollinen, vaikka no, miksei sekin) iskeytyi sisimpääni lähestulkoon ensisuudelmani lailla. Oli zombia, alienin näköistä jättiläistä, dinosaurusta, elävää toteemipaalua, painajaismaista lintua, hullunkurisesti tanssahtelevaa lihaluurankoa, tissejä, kalmojen hyväilemistä, suurisilmäistä otusta, juustoista dialogia, unohtumattomia näyttelijäsuorituksia ja hyytäviä syntikkasävelmiä ja vaikka mitä. Eritoten leffan tunnusmusiikki, jota ei ikävä kyllä YouTubesta löydy, jää tehokkaasti soimaan päähän. Hahmoista ikimuistoisina voi pitää Sheldonia, Whitmania ja Stillmania, joista etunenässä Sheldon oli liekeissä läpi elokuvan.

 

~WINTERBEAST~

Tuomio:

Winterbeast on tapaus, jota moni ei välttämättä arvosta, ja ymmärrän sen kyllä. Lilliputtibudjetin takia pätkä voi olla joillekuille liian alkeellista katseltavaa: ääniraidan äänenvoimakkuus vaihtelee, valotuksessa on ongelmia ja viimeistään muovailuvahakohtaukset karkoittanevat tiukkapipoisimmat katselijat ripeästi elokuvan ääreltä pois. Minua nämä seikat eivät kuitenkaan häiritse. Ennemmin antaisin noottia juonellisista epäloogisuuksista, joita elokuva oli pullollaan. Olen valmis antamaan nekin synnit yhtä kaikki anteeksi, koska Winterbeastissa yksinkertaisesti oli sitä jotain. Elokuva on kuin David Lynchin Twin Peaks, jonka Lynch luovutti jo ennen synnytystä adoptoitavaksi Polonian maanmainioille veljeksille. Ja se on – hyvät naiset ja herrat – todella paljon sanottu, se.

Kuten posteri sanoo: "It must be seen to be believed..."

Arvosana:

– Eetu

Ohjaaja: Christopher Thies
Käsikirjoittaja: Christopher Thies
Julkaisuvuosi: 1991
Kesto: 80 minuuttia
Maa: Yhdysvallat (?)



(Uutena lisänä on tosimiesten juomapeli nimeltä Kriteeribingo. Jos et tiedä, mitä kriteereillä tarkoitetaan, käy lukaisemassa blogimerkinnöistämme ensimmäinen tämän – http://paskaleffa.com/blog/archive?&y=2012&m=01 – linkin takaa!)

KRITEERIBINGO: WINTERBEAST (1991)

Kolme hörppyä:
– flanellipaita (varoitus: tässä elokuvassa todella kuolettava kriteeri, sillä flanellipaitoja on paljon)
– kaatuminen hädän hetkellä (nähtävissä mm. metsänvartijatar Bradfordin kuoleman yhteydessä)

Kaksi hörppyä:
– monsteriperspektiivi (nähtävissä tissejään esittelevän bruneten kuolinkohtauksessa)
– tupakanpoltto sisätiloissa (mm. Stillmanin ja Whitmanin alkukohtauksessa)
– Zippo (Stillmanilla on Zippo)

Yksi hörppy:
– intiaanit (elokuvassa ei varsinaisesti nähdä yhtään intiaania, mutta intiaanikulttuuri on vahvasti läsnä)
– luuranko (näitä riittää)
– metsä (ja näitä)
– poliisi

Pohjanmaan kautta:
– tissit (brunette nainen)

Winterbeast on siitä erikoinen paskaleffa, että siinä on kriteerejä verrattain vähän. No, mikäli pelottaa, ettei pelistä tule tarpeeksi kovaan känniin, voi aina ottaa ylimääräisiä, vapaaehtoisia huikkia, jos tahtoo. Ja Pohjanmaan kautta -kriteeri (eli tissit) on pahempi, miltä se saattaa kuulostaa. Kokemusta on.

Ei muuta kuin leffaa katselemaan ja juomapeliä pelaamaan!

 

 

HOWLING III: THE MARSUPIALS (1987)

 

IMDb: http://www.imdb.com/title/tt0093227/
Traileri: http://www.youtube.com/watch?v=MrNCGVO84w0

Mikä?

Howling III: The Marsupials on vuonna 1987 ilmestynyt ihmissusielokuva, jossa ei yllättäen olekaan ihmissusia. Se on osien lukumäärällään ymmärryksen rajoja koettelevan Howling-saagan kolmas osa, mutta se ei silti liity kahteen aiempaan osaan oikeastaan mitenkään. Kakkososassa nähty levoton meno sentään jatkuu tässäkin pätkässä.

Miksi?

Howling II oli sen verran vahva näyttö – jos elokuvan liikanimi on Stirba: Werewolf Bitch, voiko se edes olla huono? – etten epäillyt hetkeäkään tämän elokuvan ostamista kirpputorilta kahden ja puolen euron hintaan. Voisi sanoa, että elokuva oli sen arvoinen.

Millainen?

Ihan aluksi on sanottava, että elokuvan idea on omintakeisuudessaan oikeasti ihan mielenkiintoinen: tuttujen taruolentojen sijaan tässä elokuvassa on oma "ihmispussihukkalajinsa", joka elää omassa kommuunissaan Australiassa, tai diasporassa ympäri maailmaa, esimerkiksi Neuvostoliitossa.

 

Ihmispussihukat ovat sangen uhkaavan näköisiä.

Toisin kuin ihmissusilla, täysikuu ei aiheuta ihmispussihukkien muodonmuutosta, vaan sen laukaisee oma tahto tai välkkyvät valot. "Hirviömuodossa" he eivät voi tietenkään esiintyä julkisesti, sillä silloin heitä vainottaisiin, mutta kun peite sitten alkaakin rakoilla, asiat menevät vaikeiksi. Tästä ideasta olisi joku intellektuelli saattanut saada aikaiseksi hieman "tasokkaammankin" teoksen, mutta onneksi tämä elokuva on rehellisesti kunnon paskaa.

 

Jack, suuri hirviöraiskausvisionääri.

Itse elokuvan juoni lähtee käyntiin kun Donny, elokuva-alalla työskentelevä nuori mies, pestaa isäpuolen/laumanjohtajan/alfauroksen, Thylon, raiskausta pakenevan Jiboa-ihmispussihukan näyttelemään kaljun ja karismaattisen karjun, Jackin, ohjaamaan kauhuelokuvaan. Donny päätyy lempimään Jiboaa eikä ole kovinkaan järkyttynyt huomatessaan jälkikäteen, että Jiboalla on karvainen maha ja pussi, kuten pussieläimillä. Lemmenleikin jälkeen Donny ja Jiboa menevät Jackin kauhuelokuvan wrap-party-diskoon, jonka vilkkuvat valot saavat Jiboan niin villiksi, että hänet viedään sairaalaan. On huomattavaa, että jo tässä vaiheessa Donny on yltäpäätä rakastunut karvamahaiseen petonaiseensa.

 

Pussituksen jälkeen...

Toisaalla viiksekäs, outoihin ilmiöihin erikoistunut tutkijasmies, professori Beckenmeyer, on alkanut tutkia havaintoja "ihmissusista", ja hänet hälytetään sairaalaan tutkimaan sinne tuotua uskomattoman anatomian omaavaa Jiboaa. Pian Jiboan kylätoverit tulevat kuitenkin noutamaan hänet takaisin ihmispussihukkain kotopaikkaan – kylään nimeltä Flow (ks. Nilbog). Sitten Beckenmeyer alkaakin etsiä sairaalassa todistamansa "uuden ihmislajin" edustajia ja heidän olinpaikkaansa, ja Donny puolestaan aloittaa ristiretkensä keskivertoa karvaisemman pussinaisensa kainaloon.

 

Beckenmeyer, suuri professori.
 

Tämän jälkeen ihmispussihukat riehuvat ja ihmiset riehuvat eikä missään ole oikein mitään järkeä. Elokuvan kohokohtiin kuuluvat muun muassa Jiboan häkellyttävän hämmentävä poikimiskohtaus, intohimoisen romanssin luominen professori Beckenmeyerin ja venäläisen ballerinaihmispussihukan, Olgan, välille _sekunneissa_ ja aivan käsittämättömän siirappiseksi ja pitkäksi vedetty "loppu hyvin, kaikki hyvin" -osio, jota vielä paiskataan leuat lattiaan loksauttavalla loppuhuipennuksella, jonka ohjaus muistuttaa 80-luvun musiikkivideoita.

 

Kuinka monta tissiä ihmispussihukalla on? Tarpeeksi monta.

Vielä kun näytteleminen on naurettavan huonoa, erikoisefektit miellyttävät laadullaan, taustalla pauhaa kasarijytke ja juustokerroin on sopivan suuri, elokuvan parissa viihtyy todella mukavasti. Hahmoistakin löytyy muutama muistettava kasvo, ja dialogikin on välillä tahmeaa kuin taskunpohjalla pyörineet turkinpippurit. Hyvää on siis paljon. Ihan Howling II:n veroinen teos tämä ei kuitenkaan ole, sillä se on vielä tätäkin hervottomampi ja juustoisempi. Ja siinä on myös ihmissusiorgiat. Sekä sormisalamoita. _Christopher Leen_ sormisalamoita.

 

Heinillä karvojen kaukalon
nukkuu hukkalapsi viaton.
 

Erityismaininta on vielä annettava tässä elokuvassa hetken näkyvälle It Came From Uranus -nimiselle fiktiiviselle paskaleffalle. Miksi, oi miksi et ole todellinen...

 

It Came From Uranus – unelmien paskaleffa.

Mistä elokuva muistetaan?

Moni varmasti mieltää tämän elokuvan vain paskan jatko-osan paskaksi jatko-osaksi. Itse miellän tämän pätkän mahtavan jatko-osan onnistuneeksi jatko-osaksi, jossa on jykevä ja karismaattinen kauhuelokuvaohjaaja, hämmentävä synnytyskohtaus, Eino Grönin näköinen Yhdysvaltain presidentti, kolme demonista Niiskua muistuttavaa ihmispussihukkanunnaa ja paljon muuta.

 

Prof. Beckenmayer näyttää presidentti Grönille kuvaa ihmissudesta.
 

Tuomio:

Howling III: The Marsupials on tyylipuhdas paskaleffa, jossa tapahtuu paljon ja jonka katselee mielellään. Klassikoksi en sitä tohtisi kutsua, mutta tosi hyväksi paskaleffaksi kylläkin.

Arvosana:

– Lassi


Ohjaaja: Philippe Mora
Käsikirjoittaja: Philippe Mora
Julkaisuvuosi: 1987
Kesto: 94 minuuttia
Maa: Australia
 

UUTISET (4.6.2012)
 

1. Paskaleffa on nyt Facebookissa! Liity pieneen ja sydämettömään kommuuniimme osoitteessa http://www.facebook.com/paskaleffa, niin pysyt ajan tasalla Paskaleffan päivityksistä.

...jos uskallat.


2. Resident Evil 5: Retribution -leffan ensi-ilta lähestyy kuukaudesta toiseen. Merkiksi siitä nettiin on ilmestynyt sivusto (http://www.umbrellacorporation.net/index.php), joka hypettää kyseistä pätkää. Kymmenvuotisen saagan viidennen ja kenties viimeisen osan ensi-ilta on Wikipedian mukaan syyskuun 14. päivänä.


3. Leprechaun-sarja, jonka kuudennesta osasta löytyy Paskaleffasta arvostelu, on saamassa seitsemännen jälkeläisensä. Kyseessä on WWE Studiosin leffa Leprechaun: Origins, joka on uusinta sarjan ensimmäisestä osasta. Päähenkilönä tässä pakollisessa elokuvassa näyttelee WWE:n kääpiöpainija Hornswoggle, joka tekee leffan myötä debyyttinsä valkokankaille. Luvassa lienee siis todellista paskaa.


4. Killer Klowns from Outer Space 2:n huhuttiin vuosi sitten valmistuvan vuonna 2012, mutta mikään uutissivusto ei tunnu tietävän, missä mennään. Wikipedian mukaan elokuva tulisi uunista ulos vasta vuonna 2013, mutta kyseiseen väitökseen ei ole merkitty lähdetietoja.

Ensimmäinen Killer Klowns from Outer Space on v. 1988 valmistunut klovnikauhuleffa, joka jokaisen on nähtävä vähintään kymmenen kertaa eläessään. Paskaleffan tiimi odottaa peukalot pystyssä sitä, että klovnikauhu toden totta saa 25 pitkän vuoden jälkeen ansaitsemansa jatko-osan.


5. Elokuun viimeisenä päivänä teattereihin leviää The Tall Man -niminen elokuva. Mutta pelko pois! Kyseessä ei ole unohtumattomaan Phantasm-elokuvasarjaan liittyvä teos, vaan jokin hikinen kertomus lapsia varastelevasta miekkosesta.


Lähde: http://www.upcominghorrormovies.com/
 

Traileri: http://www.youtube.com/watch?v=8EtfOdRRxTc

Mikä?

Spookies on erinomainen paskaleffa vuodelta 1986. Sen juoni on hämmentävä kuin muistikuvat huuruisesta loppuillasta, sen tapahtumista ei ota oikein mitään selkoa ja sen hahmokatraskaan ei ole mikään muistettavin, mutta silti elokuva on harvinaisen viihdyttävä.

Ai miksi? No, koska siinä on:
 

a) pääosin nurkissa pyörivä ihmissusi tai kissamies tai mikälie,

b) vaimoaan ihmisiä tappamalla säilövä miesvanhus, joka saa riivattua naisia pelkällä otsasuonensa sykkeellä,

c) Evil Dead -tyylitelty, otsasuonen sykkeellä riivattu nainen,

d) pieruääniä päästäviä multamiehiä,

e) Itse Kuolema, joka kuolee räjähtämällä,

f) zombeja,

g) kaapuun sonnustautunut, sininen, kuolettava lapsi/kääpiö,

h) nainen todella provosoivassa paidassa, jonka riisuutumista odottaa... ja odottaa... ja odottaa,

i) Gremlinin ja käärmeen epäpyhä äpäräpoikanen ja

j) painajaisten polttoainetta tihkuva Hämähäkkinainen.

Siksi.

 

Sykkivä otsasuoni on pahuuden episentrumi.
 

Miksi?

Alun perin katsoimme elokuvan siksi, koska se vain kuulosti mielenkiintoiselta; Spookies kun on melko kutsuva nimi kauhuelokuvalle – ainakin meidän mielestämme. Spookies olikin enemmän kuin mielenkiintoinen, ja ihmettelimme, miksei tämä kauhukarkki ole yhtään suositumpi. Katsoimme juuri elokuvan toisen kerran muistin virkistykseksi, ja elokuva oli edelleen yhtä viihdyttävä.

 

Kun lapsi haudataan elävältä...

 

 

...oikeus voittaa.

Millainen?

Elokuvan juoni on sekava. Alussa muuan pikkupoika harhailee kartanoon. Poika luulee siellä olevan hänen yllätyssynttärinsä, mutta – elokuvan pelastukseksi – päätyy haudattavaksi elävältä. Sitten kartanolle eksyy joukko nuoria ihmisiä, joiden ikää on vaikea arvioida. He päättävät jäädä kartanoon, vaikka he melkein välittömästi löytävät luurangon komerosta. Sen jälkeen pääpahis, Hra Sykkivä Otsasuoni, lähettää kaikenlaisia hirviöitä heidän kiusakseen, sillä hän tarvitsee ihmishenkiä pitääkseen vaimonsa nuorena. Loput elokuvasta onkin sitten pääosin hirviöhippaa.

 

Multahirviökaksikko halajaa ihmislihaa.

Hirviöhipan lisäksi elokuvassa on Hra Sykkivän Otsasuonen ja hänen säilötyn vaimonsa dramaattinen suhde, joka vaikuttaa jokseenkin irralliselta muusta tarinasta. Kumpikaan heistä ei edes esiinny samoissa kohtauksissa kartanossa harhailevien ihmisten kanssa. Jostain oudosta syystä tämä osa tarinasta koetaan elokuvan lopussa tärkeämmäksi, ja kartanossa harhailevien ihmisten kohtalo jätetään pimentoon. Sen sijaan näemme säilötyn morsion todella pitkän zombipakoilukohtauksen.

 

Kuvankaunis ja surusilmäinen säilötty morsian.

Elokuvan sekavuus saatta johtua siitä, että Spookies on käsittääkseni kahden keskeneräisen elokuvan yhteensulautuma. Se selittäisi paljon elokuvan oudosta juonesta ja kaksijakoisesta tarinasta.

Juoni ei kuitenkaan ole tärkein syy katsoa Spookiesia: se toimii vain sopivana verukkeena kaikelle hirviöherkulle. Spookiesin suurin valttikortti on sen laaja hirviörepertuaari. Elokuvaa seuraa suurella mielenkiinnolla nähdäkseen sen, mikä hirviö tulee seuraavaksi ruudulle. Vielä kun hirviöt ja efektit ovat hyvin tehtyjä, niitä on entistä mielekkäämpää katsella. Esimerkiksi silkkaa painajaisbensiiniä oleva Hämähäkkinainen on tehty tyylillä ja näyttävästi; otus on hirviönäkin melko omaperäinen. Tällaisia All Star -hirviöelokuvia sietäisi olla paljon enemmän: varsinkin jos hirviöihin panostetaan yhtä paljon kuin tässä.

 

Keski-ikäinen Peter on rohkea sankari (sekä naistenmies).

Mitä itse hahmoihin tulee, olisi heihin voinut paiskata hieman enemmän persoonallisuutta. Nyt he jäävät lähinnä hirviöiden varjoon, vaikka eivät ne nykyiselläänkään mitään huonoja ole: paha poika Duke pukeutuu niin järkyttävästi, että hänet voisi sekoittaa yhteen hirviöistä. Viiksekäs Rich on lähes pakollinen pelleilijä, joka kokee karmivan kohtalon. Linda pukeutuu äärimmäisen provosoivaan paitaan, joka aiheuttaa aivan toisenlaista jännitystä, ja keski-ikäinen sankarismies, Peter, saa Itse Kuoleman räjähtämään. Hra Sykkivä Otsasuoni taas tarjoaa kohtuullisesti hupia ylivedetyllä pahisroolillaan, muttei hänkään yllä ilkiöiden parhaimmistoon.

 

Linda antaa ymmärtää, mutta ei ymmärrä antaa.
 

Elokuvan visuaalinen anti on taas puolestaan hyvin tehty. Eritoten efektit ja hirviöt maskeerauksineen ovat vakuuttavia. Kartanokin on miljöönä varma ratkaisu, ja Spookiesissa on etenkin kartanon sisällä kuvattuihin kohtauksiin saatu hieno, synkkä ja utuisa ilmapiiri. Musiikeista tai äänimaailmastakaan ei oikein ole pahaa sanottavaa.


Mistä elokuva muistetaan?

Taas se täytyy sanoa, mutta elokuvan ehdotonta eliittiä ovat sen lukuisat hirviöt. Kaikista kauhuista kauhein on pelleilevän viiksiveikon tyhjäksi imaiseva Hämähäkkinainen.

 

Hämähäkkinaisen uhri, Rich, ennen...
 

 

...ja jälkeen.
 

Tuomio:

Jos elokuvassa olisi hieman mieleenpainuvammat hahmot, olisi se viiden sydämen arvoinen paskaleffa. Parempaa juonta siihen ei edes vaadittaisi, sillä elokuva on vain niin viihdyttävää katsottavaa. Sellaisenaan Spookies on kuitenkin neljän lempeä pumppaavan sydämen arvoinen teos. Tutustukaa ja levittäkää Spookiesin ilosanomaa!

Arvosana:

– Lassi


Ohjaajat: Eugenie Joseph, Thomas Doran, Brendan Faulkner
Käsikirjoittajat: Thomas Doran, Ann Burgund, Frank M. Farel, Brendan Faulkner, Genie Joseph
Julkaisuvuosi: 1986
Kesto: 82 minuuttia
Maa: Yhdysvallat, Alankomaat
 

Traileri: http://www.youtube.com/watch?v=9SAEN43OHZc

Nelikko löytää auton takakontista huoran ruumiin.
Tästä kohtauksesta koko nelikko sai Oscar-pystin.

Ohjaajien yritys havitella Lucio Fulcin kosketusta.

Keski-ikäinen cowboy – kädessään jointti.

Lepää rauhassa, Charmantti Cowboy®, lepää rauhassa.

Soskan siskokset, uudet Polonian veljekset?