Mikä?

Brainscan on mainio kauhuelokuva vuodelta 1994, joka kertoo kauhuelokuvafanaatikko/tietokonepeliekspertti Michaelista, joka päräyttävien pelikokemusten toivossa kokeilee super-realistista Brainscan-peliä. Pian kuitenkin selviää, että peli on ehkä hieman liian realistinen.

 
Brainscan!!
 

Miksi?

Alunperin elokuvan videopeli-teema herätti minun mielenkiintoni. Vaikka elokuva olikin melko löyhästi videopeli-teemainen, se ei kuitenkaan ollut millään tavoin pettymys. Brainscan on tavallaan jatkumoa kultaisille 80-luvun slashereille: siinä on samaa tunnelmaa ja asennetta, kuten esimerkiksi Fright Night:ssa, ja se ei pelleile CGI:n kanssa eikä kompuroi useiden nykykauhuelokuvien tavoin.

Millainen?

Elokuva siis kertoo Edward Furlongin (Terminator 2, American History X) näyttelemästä Michaelista, joka tykkää vakoilla naapurin typykkää, Kimberleytä, johtaa koulussaan kauhuelokuva-kerhoa ja uskoo kokeneensa videopelien saralla jo kaiken. Michaelin samanhenkinen kaveri, Kyle, puhuu hänet kuitenkin ympäri kokeilemaan Brainscan:iä: uutta, uraauurtavaa, megasiistiä ja super-realistista, aivoja nussivaa, interaktiivista CD-ROM-peliä! Totally far out, dude!

 
Kyle on radikaali ja viileä tyyliniekka. Michael on kuvassa oikealla.


Skeptisesti peliin suhtautuva Michael käynnistää pelin, saa yksinkertaiset ohjeet suorittaa murha aikarajan puitteissa jäljet peittäen, ja aloittaa pelin... Pelin realismi ja jännitys lumoaa Michaelin, kunnes hän huomaa, että peli ei olekaan vain peliä ja hänen naapurustossaan on tapahtunut murha, aivan kuten hän sen pelissä teki.

 
Michael – flanellipaitainen videopeliveteraani.

 
Menon vauhdittamiseksi, pelistä hyppää ulos Pelle Hermannin, Aira Samulinin ja Freddy Kruegerin yhteensulauma, Trickster, joka toimii Michaelin agitaattorina ja ohjeistajana. Tästä eteenpäin Michael koittaa päästä irti Brainscan-pelistä, Trickster riehuu ja yllyttää Michaelia jatkamaan pelaamista samalla kun yrmeä poliisi yrittää jäljittää naapurustossa tapahtuvia murhia. Lopussa juoni hieman menettää otettaan ja useaa loppuratkaisu luultavasti närkästyttänee. Minusta loppuratkaisu oli kuitenkin ihan mukiinmenevä, vaikka on totta että sen olisi ehkä hieman paremminkin voinut tehdä. Kokonaisuutena, juoni on kuitenkin hyvä ja omaperäisempi kuin monen muun kauhupätkän.

 
Tässä on Trickster: viheliäs, murhatekoihin yllyttävä pikku veijari.


Siinä missä juoni on keskivertoa mielenkiintoisempi, myös elokuvan muutkin osa-alueet ovat keskitasoa parempaa. Musiikki on toimivaa, miljöö on perinteinen ja varma lähiö, hahmot ovat välillä mukavan yliampuvia, erikoisefektit ajavat asiansa, tunnelma on hyvä ja yleisestikkin elokuvalla on oma ilmeensä. Lisäksi, jollain oudolla tavalla elokuva tuntuu omaavan samaa taikaa kuin 80-luvun viihdyttävät kauhupätkät, vaikka se on selkeästi 90-lukulainen. Ehkä Brainscan on viimeisiä kauhuelokuvia, jotka onnistuvat tässä.

 
Hapan ja kylmän ammattimainen poliisimies.


On outoa, että elokuva ei ole sen tunnetumpi mitä se on, sen ollessa niinkin hyvin tehty ja viihdyttävä kuin se on. Sen juonikin on edelleen verrattaen ajankohtainen: pelit kehittyvät kehittymistään entistä realistisemmiksi ja niitä edelleen syytetään nuorten väkivaltaisuudesta ja antisosiaalisuudesta.

Mistä elokuva muistetaan?

Itselle elokuva jäi mieleen levottomasti kekkuloivan Tricksterin, tunnelmallisen tunnusmusiikkinsa (http://www.youtube.com/watch?v=SlRVL8Vgd4I), kiinnostavan "videopeliteemansa" ja "radikaalin" 90-lukulaisuutensa takia.

Tuomio:

Brainscanin soisi olevan suositumpi, sillä se on oikeasti viihdyttävä ja hyvin tehty kauhuelokuva. Lopun kompurointi syö arvosanaa, mutta kokonaisuutena ollaan reilusti plussan puolella. Elokuvaa voi lämpimästi suositella esimerkiksi Painajainen Elm Streetillä -elokuvien ystäville.

Arvosana: heartheartheart

– Lassi


Ohjaaja: John Flynn
Käsikirjoittaja: Brian Owens, Andrew Kevin Walker
Julkaisuvuosi: 1994
Kesto: 92 minuuttia
Maa: Yhdysvallat